Aurinkovoi

Posted by on loka 2, 2015 in tahnat ja kastikkeet, Välipalat
One Comment

Perheellämme alkoi eilen uudenlainen arki palatessani kotiäitivuosien jälkeen takaisin töihin. Työpaikka ja -kaverit olivat vanhat tutut, joten palaaminen oli helppoa ja mukavaa. Meillä ei ole työpaikalla ruokalaa, joten yksinkertaisin vaihtoehto on ottaa lounaaksi omaat eväät mukaan. Itse olen tykästynyt raakapuuroihin, jotka voi tehdä edellisenä iltana jääkaappiin valmiiksi turpoamaan ja aamulla töihin lähtiessä vain napata purkin mukaan kassiin. Pinterestistä keksin idean laittaa puuron joukkoon myös maapähkinävoita. Tai pähkinöitähän ei meillä kotona voida käyttää, joten tein auringonkukansiemenvoita, joka sopii puuroon (ja vaikka mihin muuhunkin!) loistavasti 🙂 Esikoisen herkkua on syödä paahtoleipänsä aurinkovoilla ja banaanilla Elvis Presleyn tapaan!

Auringonkukansiemenvoi on vastaavaa kuin maapähkinävoi. Sitä voi käyttää mm. leivän päällä, leivonnassa, dippikastikkeena tai syödä sellaisenaan suoraan purkista. Lasten suussa nimi lyheni aurinkovoiksi ja se sopiikin sille mainiosti. Aurinkovoi on paitsi herkullista, myös terveellistä. Auringonkukansiemenet ovat pullollaan vitamiineja ja kivennäisaineita. Ne ovat myös hyvä rasvan ja proteiinin lähde. Aurinkovoita voi maustaa oman makunsa mukaan joko makeaksi tai suolaiseksi. Tässä ohjeessa pieni suolaisuus kohtaa vaniljan.

 


♥ 3 dl kuorittuja auringonkukansiemeniä (luomu)
♥ merisuolaa
♥ vaniljaa myllystä
♥ auringonkukansiemen- tai rypsiöljyä

Mittaa siemenet leivinpaperin päälle uunipellille ja rouhi myllystä päälle merisuolaa. Paahda siemeniä uunissa 180 asteessa ensin noin 7 minuuttia. Kääntele siemeniä lastalla ja jatka paahtamista vielä noin viisi minuuttia. Vahdi siemeniä tarkasti ja ota ne heti pois uunista, mikäli alkavat tummua liikaa. Siemenistä pitäisi tulla kauniin kullanruskeita.

Anna siementen jäähtyä ja kaada ne sitten tehosekoittimeen tai monitoimikoneeseen. Jauha siemenet hienoksi ja jatka niiden sekoittamista koneessa kymmenisen minuuttia. Siemenistä alkaa hiljaksiin irrota öljyä, joka tekee siemenvoille ominaisen koostumuksen. Voi olla, ettei kymmenen minuuttia riitä vaan siemenet vaativat pidemmänkin ajan tehosekoittimessa. Lisää tarvittaessa joukkoon öljyä halutun koostumuksen saamiseksi. Aina lisäöljyä ei tarvita ollenkaan, mutta jokin toinen erä siemeniä saattaa kaivata sitä useammankin lusikallisen. Mausta lopuksi muutamalla rouhaisulla vaniljamyllystä.

Säilytä auringonkukansiemenvoi kannellisessa, tiiviissä purkissa tai astiassa jääkaapissa. Se säilyy hyvänä ainakin viikon, mutta ainakin meillä koko purkillinen tulee syötyä ihan muutamassa päivässä.

# # # # # #

One thought

  1. […] todella herkullisia ja houkuttelevan näköisiä. Näistä todellakin jää vain murusia jäljelle! Aurinkovoin tuoma pähkinäisyys sopii tummansuklaan kanssa loistavasti yhteen ja koostumuskin on juuri oikea, […]

    Vastaa

Reply