Author: Annukka

Uunitonnikalapasta

Posted by on helmi 21, 2019 in Pastat
No Comments

Sairastupaa on meillä ylläpidetty nyt viidettä viikkoa niin epätodelliselta kuin se kuulostaakin. Kaikki alkoi esikoisen nielurisaleikkauksesta, jonka jälkeen pöpöt eivät ole jättäneet meitä rauhaan.

Esikoisen nielurisat on leikattu jo kertaalleen kolmisen vuotta sitten. Silloin lääkärit tahtoivat tehdä vain osapoiston, koska taustalla ei ollut sairastelukierrettä vaan risojen kasvun aiheuttama nielun ahtautuminen. Nielurisat kuitenkin kasvoivat takaisin ja pian oltiin taas saman pulman edessä: risat tukkivat nielua niin, että syöminen ja nielaiseminen oli vaikeaa. Tällä kertaa nielurisat leikattiin kokonaan pois.

Itse leikkaus sujui hyvin ja toipuminenkin meni melko mukavasti vaikka hieman päänvaivaa aiheuttikin keksiä sopivaa kylmää ja sosemaista syötävää kaikettomana moneksi päiväksi.

Juuri kun esikoisen sairausloma leikkauksesta läheni loppuaan, nousi kuopukselle korkea kuume. Kaksi päivää tämän jälkeen kuume iski esikoiseen ja siitä parin päivän päästä olin vuorossa minä. Ja nyt tänään kuopus on taas kuumeessa…

Kaikettomassa keittiössä (ja sen myötä myös blogissa) onkin ollut näiden sairastelujen vuoksi viime viikot hiljaista. Paluuta perusruoanlaittoon ja leipomiseen on hyvä tehdä näin talvilomalla kaappeja tyhjentämällä. Tänään vuorossa oli pikainen uunitonnikalapasta, joka maistui koko perheelle.



♥ 400g gluteenitonta pastaa
♥ 1 tlk paseerattua tomaattia
♥ 1 tlk säilykekirsikkatomaatteja
♥ 1 tlk säilykemaissia
♥ 2 tlk tonnikalaa öljyssä
♥ 2-3 valkosipulinkynttä
♥ suolaa, pippuria
♥ 1-2 rkl sweet chili kastiketta
♥ 2 dl vegaanista juustoraastetta
♥ kourallinen tuoretta basilikaa

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan kypsäksi, valuta ja huuhtele.

Kaada kattilaan paseerattu tomaatti, säilykekirsikkatomaatit ja hienonnettu valkosipuli. Kuumenna ja anna kiehua hiljaksiin muutaman minuutin ajan.

Lisää kattilaan tomaattikastikkeen joukkoon valutetut maissit, hienonnettu tuore basilika, chilikastike ja maun mukaan suolaa sekä pippuria. Nostele joukkoon tonnikalapalat.

Öljyä kevyesti uunivuoka ja annostele kerroksittain vuokaan pastaa, tonnikalatomaattikastiketta ja juustoraastetta. Viimeistele juustoraasteella ja gratinoi 250 asteisessa uunissa grillivastusten alla viitisen minuuttia.

Anna uunipastavuoan hetki vetäytyä ennen tarjoilua ja koristele vielä tuoreella basilikalla.

Marenkitikkarit

Posted by on tammi 26, 2019 in Jälkiruoat, Keksit ja pikkuleivät, Yleinen
No Comments

Meillä valmistaudutaan taas synttärijuhliin! Kuopuksemme täytti viikolla 7-vuotta ja huomenna juhlitaan koko suvun ja kummien voimin. Kuopuksen juhlien tarjoilut aiheuttavat usein hieman päänvaivaa, koska hän on valikoiva myös herkkujen suhteen. Hän ei pidä mistään liian makeasta tai suklaisesta ja esimerkiksi täytekakut ja karkit jäävät häneltä syömättä.

Sankari itse saa toki tuttuun tapaan esittää toiveensa tarjoiluiden suhteen ja tätä listaa sitten hieman täydennän meitä muita silmällä pitäen. Kuopuksen toiveet kun lähinnä keskittyvät sipseihin, raffeleihin ja popcorneihin. Kakun tilalla lapsille on suunnitelmissa jätskibaari (riisijäätelöä, kastikkeita, pieniä marenkeja, vaahtokarkkeja, marjoja ja nonparelleja)

Näiden lisäksi tarjolla on erilaisia sopivia keksejä ja pikkuleipiä, minisuklaamuffinseja (ensimmäinen erä meni pieleen, mutta toinen onneksi onnistui), lihapullatikkuja, vesimelonia ja marenkitikkareita. Aikuisille on sitten oma kattauksensa eri herkuin.

Monissa blogeissa ja lehdissä on näkynyt marenkitikkareita, joten minäkin innostuin kokeilemaan niitä kaikettomina. Synttärisankari sai valita marenkien raitojen värin ja päätyi siniseen.



♥ 1 kikhernetölkin liemi (itse käytän Go Green)
♥ 1 tl sitruunamehua
♥ 2 dl tomusokeria
sinistä geeliväriä (DrOetker)
grillitikkuja

Kaada liemi kikhernetölkistä kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella kevyeksi vaahdoksi. Lisää sitruunamehu ja jatka vatkaamista kunnes vaahto alkaa näyttää valkuaisvaahdolta.

Lisää tomusokeri vähitellen vaahdon joukkoon samalla vatkaten. Jatka vatkaamista vielä viitisen minuuttia, kunnes vaahto on kiiltävää ja siihen muodostuu huippuja. Vaahdon tulee olla niin kiinteää, että se pysyy ylösalaisin käännetyssä kulhossa.

Laita uunipellille leivinpaperi ja öljyä sen pinta kevyesti. Vedä geelivärillä pursotuspussin sisälle alhaalta ylöspäin muutama raita. Lusikoi vaahto pursotuspussiin (varo sotkemasta väriraitoja) ja pursota leivinpaperin päälle haluamasi kokoisia pyörylöitä. Jätä marenkien väliin sen verran tilaa, että saat tikkaritikut mahtumaan pellille.

Katkaise grillitikut sopivan mittaisiksi ja työnnä varoen jokaisen marenkipyörylän sisään tikkaritikuksi. Pidä huolta, että työnnät tikut riittävän syvälle, jotta ne pysyvät paikoillaan syödessä.

Paista marenkitikkareita 100 asteisessa uunissa noin 1,5 tuntia. Jätä marengit tämän jälkeen vielä uuniin jäähtymään ainakin pariksi tunniksi. Säilytä suljetussa rasiassa kuivassa ja viileässä.

Matopatongit

Posted by on tammi 14, 2019 in Leivät ja sämpylät
No Comments

Rentouttava ja palauttava joululoma on jäänyt taakse arjen taas alkaessa. Lomalla on tavattu sukulaisia ja ystäviä, ulkoiltu, juhlittu, naurettu ja löhöilty. Tammikuussa tapahtumia riittää ja kalenteri täyttyy vauhdilla synttäreistä, luennoista, vanhempainilloista ja hammaslääkäreistä.

Kuopus aloittaa ensi syksynä koulun ja siihen liittyen on nyt lähiviikkoina käytävä ilmoittautumassa kouluun ja istuttava niin koulutulokasinfossa kuin eskarilaisten vanhempainillassakin. Samalla tulisi varata kevääksi vastaanottoaika allergialääkärillemme koulun vaatimaa ruokavaliotodistusta varten. Pohdittavana on myös maitoaltistuksen tarpeellisuus ennen koulun alkua. Edellisestä altistuksesta on aikaa jo pari vuotta. Tuolloin altistus päättyi heti ensimmäiseen annokseen oireilun alkaessa lähes välittömästi.

Lapsen maitoaltistus on aina ollut itselleni jännittävä ja pelottavakin tapahtuma kuopuksen voimakkaan allergian vuoksi, mutta nyt on edessä ensimmäinen kerta, kun lapsi itsekin osaa pelätä altistusta ja reagointia etukäteen. Sitä huomaa nyt pohtivansa aivan eri tavalla altistuksen tarpeellisuutta lapsen vastustaessa ja pelätessä koko ajatusta. Toisaalta voisi olla hyvä tietää, josko sietokyky olisi iän myötä lisääntynyt eikä enää ihan pisarasta tulisi hengenvaaraa, mutta toisaalta ajattelen, että tieto maitoallergiasta ja lääkkeiden olemassa olo riittää. Täytynee tätä yhdessä lääkärin kanssa vielä miettiä.

Arkeen paluuta ja pohdintoja helpottamaan leivoin lapsille loman viimeisenä päivänä iltapalaksi matopatonkeja. Taikinasta voi toki pyöritellä myös sämpylöitä tai tehdä ihan tavallisia patonkeja, mutta rusinoista tehdyt kasvot ilahduttivat lapsia.


♥ 3 dl vettä
♥ 1 pss kuivahiivaa
♥ 0,5 tl suolaa
♥ 0,5 rkl siirappia tai hunajaa
♥ 0,25 dl öljyä
♥ 1 dl kvinoahiutaleita
♥ 3 dl karkeaa gluteenitonta jauhoseosta
♥ 3 dl hienoa gluteenitonta jauhoseosta

♥ rusinoita madon kasvoiksi

Lämmitä vesi noin 42 asteiseksi. Lisää joukkoon suola, siirappi tai hunaja, öljy ja kvinoahiutaleet. Sekoita jauhot ja kuivahiiva keskenään. Lisää jauhoseos vähän kerrallaan kulhoon ja alusta taikina tasaiseksi.

Anna taikinan kohota puolisen tuntia lämpimässä paikassa peitettynä. Jaa taikina kahtia ja muotoile ne patongeiksi leivinpaperin päälle pellille. Leikkaa terävällä veitsellä patonkeihin poikittaisviiltoja ja venytä sitten patonkeja hieman, jotta viillot tulevat paremmin näkyviin. Kohota patonkeja uunin lämpiämisen ajan.

Koristele rusinoilla patonkimadoille kasvot. Paista 225 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia ja anna jäähtyä liinalla peitettynä.