Alkupalat

Gazpacho

Posted by on kesä 27, 2020 in Alkupalat, Keitot, Välipalat
No Comments

Viime aikoina Kaiketonta sydämellä -blogi on siirtynyt enenevissä määrin Instagramiin sekä Facebookiin (ota tilit seurantaan!). Yksi suuri syy siihen on ollut se, että lasteni kaiketon ruokavalio ei enää olekaan niin kaiketon! Pääasiassa vältettävien listalla kummallakin ovat enää maito, muna, pähkinät sekä manteli (ja tattari). Meidän taustallamme nyt tuntuu jo, että voimme syödä ihan normaalisti 🙂 Satunnaisesti kuitenkin syömme edelleen myös kaiketonta, koska siihen olemme tottuneet. Myös uusia reseptejä on ollut tarve kehitellä, koska kantapään kautta olen nyt oppinut, ettei kaikettomista ohjeista voikaan noin vaan korvata esim. riisijauhoja vehnäjauhoilla. Uuden edessä siis jälleen.

Ruokavalion laajentumisen myötä koko maailma tuntuu avautuneen eri tavalla. Lapset saavat leikkipuistosta ruokaa (ainakin osana päivistä, edelleen monet keitot maitopohjaisia, mitä ihmettelen) , jäätelökioskilta irtojäätelöä, kahvilasta leivonnaisia, kaupasta nopeaa evästä ja selviytyvät jo itse ainesosaluetteloiden tarkistamisesta. Tähän uuteen tilanteeseen sopeutuminen vie kuitenkin aikansa ja edelleen huomaan välillä kantavani kaupasta kotiin gluteenitonta vaikkei enää tarvitsisi.

Lapset ovat myös eri tavalla intoutuneet leipomaan nyt, kun aineksia on käytössä aiempaa enemmän ja taikinat ovat helpommin käsiteltäviä. Muffinsien leipomisesta he selviytyvät jo itsenäisestikin ja ovatkin kehitelleet niihin mitä erilaisimpia täytteitä sen mukaan mitä kaapeista ja pakastimesta löytyy (vadelmia, mansikoita, mustikoita, raparperia, banaania, raakasuklaata, vaahtokarkkeja, sipsejä, keksimuruja, karkkeja, kaakaojauhetta, raakalakritsijauhetta jne. jne.)

Nyt kesäkuussa helle on hellinyt meitä ainakin täällä pääkaupunkiseudulla ja olen tehnyt useamman kerran meille kevyeksi lounaaksi tai välipalaksi gazpachoa eli kylmää keittoa. Gazpacho on helppo ja nopea tehdä ja maistuu taivaalliselta kuumana kesäpäivänä.


♥ 500 g makeita kirsikkatomaatteja
♥ 2 viipaletta gluteenitonta paahtoleipää paahdettuna
♥ 3 kesäsipulia varsineen
♥ 2 rkl oliiviöljyä
♥ 1 punainen paprika
♥ puolikas kurkku
♥ 0,5 chiliä
♥ 1-2 valkosipulinkynttä
♥ 2 dl vettä
♥ 3 rkl sitruunamehua
♥ suolaa
♥ mustapippuria

Paloittele kaikki ainekset tehosekoittimeen ja soseuta. Tarkista maku ja tarvittaessa mausta lisää. Vettä lisäämällä saat keitosta ohuempaa, itse pidän gazpachosta sakeana. Keiton pinnalle voit silputa koristeeksi ja sattumiksi kurkkua sekä tomaattia.

Antipastovartaat

Posted by on elo 19, 2018 in Alkupalat, Välipalat, Yleinen
No Comments

Melkeinpä parasta uudessa kodissamme ovat naapurit. Ystäväperheemme asuu samassa taloyhtiössä ja heidän lapsensa ovat meidän lapsiemme parhaita ystäviä. Kesän aikana olemme useampaan kertaan syöneet ja istuneet iltaa yhdessä koko perheiden voimin. Olemme panostaneet ruoanlaittoon ja syöneet pihalla pitkän kaavan mukaan.

Hurjat helteet pakottivat välillä meidät tunkemaan ruokapöydän pikkuruiselle varjoisalle kiveykselle, johon oikeastaan ei olisi pöytää edes mahtunut, mutta sopu sijaa antoi ja tiivis tunnelma vain korosti yhdessäolon hauskuutta.

Loppukesästä ampiaiset tunkivat nauttimaan ruoistamme suoraan lautasiltamme, mutta erilaisten ampiaisansojen ja viritelmien avulla yhteiset ruokailut sujuivat heidänkin kanssaan.

Lasten suosikkipuuhaa on ollut suurien vaahtokarkkien grillaaminen. Niiden rapea pinta ja pehmeän tahmainen sisus ovat maistuneet kaikille jälkiruoaksi.

Alkupalaksi tein yhtenä iltana näitä antipastovartaita. Lapset eivät näistä erikoisemmin innostuneet, mutta aikuisille ne maistuivat heinäkuun helteisessä illassa valkoviinilasillisen kera. Jos maitotuotteet eivät ole ongelma, vartaisiin sopivat mainiosti lisäksi esim. pienet mozzarellapallot.


♥ kirsikkatomaatteja
♥ hunajamelonia
♥ oliiveja
♥ artisokansydämiä
♥ italialaista salamia
♥ ilmakuivattua kinkkua
♥ basilikan lehtiä

Huuhtele kirsikkatomaatit. Halkaise meloni ja poista siemenet. Ota palloraudalla melonista palloja. Halkaise artisokansydämet puoliksi. Leikkaa ilmakuivatun kinkun siivut kahtia pitkittäissuunnassa.

Pujota varrastikkuihin vuoron perään kirsikkatomaatteja, basilikan lehtiä, melonipalloja, artisokansydämiä, kinkkusiivuja rullattuna ja salamisiivuja taiteltuna. Säilytä jääkaapissa peitettynä. Antipastovartaat sopivat mainiosti alkupaloiksi tai illanistujaisiin.