Kävimme koko perheen voimin kesälomareissulla Tallinnassa. Menimme nopealla laivalla, joten matka kesti vain kaksi ja puoli tuntia eikä siten laivalla tarvinnut syödä mitään. Lapsille olin varannut käsilaukkuun chiansiemen-maissikakkuja ja hedelmäsosepussit pahimpaan eväsnälkään. Hotellista olimme valinneet perhehuoneen, josta löytyi jääkaappi, vedenkeitin ja mikro sekä astiat lapsille (kulhot, mukit ja lusikat). Näin ollen esim. iltapalojen valmistus ja eväiden säilytys onnistui hotellihuoneessa mainiosti.
Kuopuksen allergioiden kanssa emme uskaltaneet ottaa riskejä (anafylaksia jo pisarasta maitoa tai kananmunaa), joten raahasimme hänelle kotoa mukana purkkiruokaa. Riisimaitoa olimme valmistautuneet hakemaan Tallinnassa Prismasta, mutta yllätys oli iloinen, kun eri merkkisiä riisimaitoja (myös maustettuja, esim. vanilja) näyttikin löytyvän useimmista ruokakaupoista. Vielä kaksi vuotta sitten jouduimme kantamaan riisimaidotkin Suomesta mukana.
Olin etukäteen tehnyt meille valmiiksi mukaan ns. allergiakortteja, joissa oli lueteltuna lastemme allergiat (kielletyt ruoka-aineet) viroksi. Apuna käytin Euroopan kuluttajakeskuksen (European Consumer Centre, ECC) netissä olevaa allergiasanakirjaa. Sanakirja sisältää 130:n mahdollisesti ruoka-allergiaa aiheuttavan elintarvikkeen käännökset 21 kielelle. Sivustolla voi myös luoda itselleen oman henkilökohtaisen allergiakortin haluamallaan kielellä. Tässä suora linkki sanakirjaan http://www.evz.de/en/consumer-topics/health/allergy-dictionnary/
Pelasimme varman päälle ja kävimme syömässä Amarillossa. Siellä ymmärretään ja huomioidaan allergiat hyvin. Kuopuksellekin uskalsimme sieltä tilata ranskalaisia. Esikoinen nautiskeli ranskalaistensa kanssa nachokuorrutettua kanaa tuoreiden vihannesten kera. Annos hävisikin lautaselta ennätysvauhtia 🙂
Tallinnan keskustan ruokakaupoista löytyi meille uusia lasten ruokavalioon sopivia tuotteita. Erilaisia sipsejä ja maustettuja riisikakkuja löytyi paljon erilaisia. Me testasimme kvinoasipsit, maniokkisipsit, banaanisipsit (joita saa myös Suomesta) sekä omena-kaneliriisikakut. Maissinaksuja löytyi maustettuina (oltava tarkkana, osassa maitoa) ja lapsille maistuvimpia olivat makeat maissinaksut (Magic Sticks: maissijauho, sokeri, öljy). Vastaavia löytyi myös palleroina.
Ilahduttavin löytö oli riisipohjainen jogurtti (Delice de Riz), jota löytyi kahta eri makua: mango-passio ja mansikka-mustaherukka. Suosikiksi valikoitui näistä mango-passio. Jogurttia myytiin kahden pakkauksissa (2x100g). Säilytys vaati jääkaappilämpötilan, joten kotiin emme valitettavasti näitä saaneet tuotua. Jogurtin ainesosat olivat: riisimaitojuoma, ruokosokeri, mango, passionhedelmämehu, luonnolliset aromit, pektiini ja kalsiumsitraatti. Kunpa näitä saisi täältä Suomestakin!
Jäätelöaltaasta löytyi sekä riisijäätelötuutteja että kookospohjaisia jäätelöpuikkoja. Kookosjäätelöä löytyi neljää eri makua: suklaa, mansikkasmoothie, trooppiset hedelmät ja kesämarjat. Esikoinen maisteli suklaaversiota, mutta hänen makuunsa kookos maistui jätskissä liikaa.
Kaupoista löytyi myös sopivaa paahtoleipää sekä maidotonta margariinia. Soijapohjaisia tuotteita olisi ollut runsaasti, mutta nehän eivät meille sovi. Gluteenitonta dinosaurus-pastaa toimme kotiin asti (Melissa Pasta Kids Dinosaurs: maissijauho, riisijauho, rasvahapot).
Latest posts by Annukka (see all)
- Kaiketon mikrotoffee - 5.12.2020
- Gazpacho - 27.6.2020
- Kuokkavieraita – vertaistukea ja tietoa tarjoava kirja allergisten lasten vanhemmille - 24.3.2020
Heli
1.8.2016Hei, kuulostaa mahtavalta! Pitääpä varata reissu ja hakea allergiselle pojalle ihka ensimmäisiä jogurtteja. Missä kaupassa kävitte keskustassa?
Annukka
5.8.2016Hei! Parhaat valikoimat (ja nämä jogurtitkin) löytyivät Viru-keskuksen alakerran ruokakaupasta!
Päivi
12.10.2016Kiitos rohkaisevasta kuvauksestasi Tallinnan retkestänne ja tuotetiedoista! Olemme haaveilleet lasten kanssa vierailusta Tallinnaan, mutta en ole uskaltautunut vielä… Pojalla (14 vuotta) ruokavalio maidoton, gluteeniton, kananmunaton, soijaton ja pähkinätön. Nyt uskallan matkavarauksen tehdä =) Tukholman ja Espanjan olemme todenneet hyviksi allergisen matkakohteiksi, en tiedä mikä siinä Tallinnassa on niin jännittänyt.
Kiitos tästä Kaiketonta -blogista, ihania herkkuja osaat taikoa ja olemme monia jo kokeilleet!
Annukka
13.10.2016Kiitos ihanasta palautteesta! Rohkeasti vain Tallinnaankin =) Me emme ole vielä uskaltautuneet Tallinnaa ja Tukholmaa pidemmälle, mutta kiva kuulla, että esimerkiksi Espanjassa allergisen kanssa matkailu sujuu!