Lihapasteijat

Posted by on tammi 20, 2016 in Leivät ja sämpylät, Välipalat
No Comments

Pakkasten ja lumen saavuttua on perheemme vapaa-aika kulunut ulkoillessa. Pulkkamäessä ja luistelemassa viihtyvät hyvin niin lapset kuin aikuisetkin. Kuopuskin on nyt päässyt ensimmäistä kertaa kokeilemaan luistelua ja ekaluokkalainen menee luistimilla jo kuin vanha tekijä. Kovin pitkään ei kuopus vielä jaksa jäällä olla, mutta siirtyy sitten tyytyväisenä kiipeilemään kentän laidalle lumikasoihin. Ulkoillessa tulee nopeasti nälkä. Hyvä välipala joko evääksi mukaan tai kotona nautittavaksi ovat lihapasteijat. Ne on helppo pakata mukaan ja halutessaan ne voi lämmittää etukäteen ja kääräistä folioon, jolloin pysyvät repussakin mukavan lämpiminä evästaukoon asti.

Pasteijoihin voi käyttää mitä tahansa jauhelihaa. Meidän perheellemme näihin sopivin on porsaanjauheliha. Täytteeseen voi porkkanan lisäksi tai sijasta raastaa muitakin kasviksia. Taikinan jauhoiksi voi valita itselleen parhaiten sopivat. Meillä tefjauhoja laitetaan väriä ja kuituja tuomaan. Taikinan porkkanasose tuo kyllä mukavasti väriä vaaleammistakin jauhoista tehtyihin pasteijoihin.

Täytettä tulee tällä ohjeella runsaasti. Halutessasi voit tuplata taikinan määrän tai pakastaa ylijääneen täytteen seuraavaa leivontakertaa varten.



Täyte:

♥ 400 g porsaan jauhelihaa
♥ 1 dl puuroriisiä
♥ 1 sipuli
♥ 2 porkkanaa
♥ mausteita oman maun mukaan (esim. suolaa, paprikajauhetta, valkosipulia, maustepippuria)

Taikina:

♥ 2-3 porkkanaa keitettynä ja soseutettuna
♥ 100 g maidotonta margariinia
♥ 4 dl karkeaa gluteenitonta jauhoseosta (esim. Semper GrovMix)
♥ 1 dl tefjauhoja (esim. Virtasalmen viljatuote)
♥ 1 tl leivinjauhetta

Tee ensin täyte valmiiksi. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan puuromaiseksi. Hienonna sipuli ja raasta porkkanat hyvin hienoksi raasteeksi. Kuullota sipuli pannulla öljyssä. Lisää porkkanaraaste ja paistele sitä hetki. Lisää paistinpannulle jauheliha ja ruskista. Mausta oman maun mukaan. Sekoita jauhelihaseos ja riisi keskenään.

Valmista taikina. Sekoita jauhot keskenään. Lisää porkkanasose ja pehmennyt margariini. Nypi taikina tasaiseksi. Peitä taikina tiiviisti kelmulla ja anna kovettua hetki jääkaapissa.

Ota taikinaa noin 2 ruokalusikallista kerrallaan ja muotoile siitä pyöreä, ohuehko levy. Halutessasi voit käyttää apuna hyvin jauhotettua kaulinta, mutta omasta mielestäni helpointa on ollut käyttää vain käsiä. Laita pyörylän toiselle puolelle täytettä 1-2 rkl pasteijan koosta riippuen ja taita toinen puolisko täytteen päälle. Painele reuna tiiviisti kiinni ja nosta pasteija uunipellille leivinpaperin päälle. Tee pasteijoita samalla tavalla koko taikinasta. Voitele pasteijat vedellä tai kikherneliemellä ja paista 225 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Pasteijat ovat parhaimmillaan uunituoreina, mutta säilyvät kyllä jääkaapissa pari päivää. Ylijääneet kannattaa tosin pakastaa ja sulattaa sekä lämmittää aina vain kerralla syötävä määrä.

# # # # # #

Reply