Pannukakku

Posted by on elo 5, 2016 in Jälkiruoat, Välipalat, Yleinen
3 Comments

Kesäloma lähenee loppuaan ja koulun sekä päivähoidon alkuun on aikaa enää viikko. Olen kuluttanut aikaa sekä vaivaa selvittelemällä esikoisen tulevia arki-iltapäiviä. Hän menee nyt toiselle luokalle, eikä enää ole automaattisesti oikeutettu paikkaan iltapäivätoiminnasta. Haimme kuitenkin paikkaa lääkärinlausunnoilla höystettynä, mutta päätös oli kielteinen.

Suurin osa luokkakavereista on menossa iltapäiviksi läheiseen leikkipuistoon. Sieltä he saavat pientä korvausta vastaan päivittäin välipalaa. Leikkipuiston välipalavaihtoehdot ovat kuitenkin ns. normaalin välipalan lisäksi ainoastaan kasvisversio tai gluteeniton. Meidän kaikettomalle ei siis ole tarjolla mitään. Omat eväät päivittäin olisi tietenkin ratkaisu tähän, ellei leikkipuiston iltapäiviin liittyisi toinenkin ongelma. Leikkipuistossa kukaan työntekijöistä ei voi ottaa vastuuta lapsen oireiden seuraamisesta eikä lääkitsemisestä tarvittaessa. Henkeä uhkaavissa tilanteissa lupasivat käyttää adrenaliinikynää, mutta muutoin meidän 7-vuotiaan tulisi selvitä itse lääkkeistä huolehtimisesta. Oikaisupyyntö on tehty, mutta päätöstä saamme odotella vielä ainakin pari viikkoa.

Kaiken puhelimessa puhumisen ja opetusviraston kanssa käydyn sähköpostikirjeenvaihdon uuvuttamana päätimme tehdä pitkästä aikaa pannukakkua. Tämä ohje on mukailtu parhaan ystäväni Hannele-äidin pannukakkuohjeesta. Kananmunan korvaajana ohjeessa käytän soseutettuna banaania tai kananmunankorviketta. Banaania käytettäessä taikina ei tarvitse muuta makeutusta ja sokerin voi jättää ohjeesta pois. Mikäli valmiit jauhoseokset eivät sinulle käy, voit korvata jauhot itsellesi sopivilla. Tärkeää on antaa taikinan turvota rauhassa ennen paistamista.


 


♥ 4 dl gluteenitonta hienoa jauhoseosta (esim. Semper FinMix)
♥ 1 tl leivinjauhetta
♥ 1 tl vaniljasokeria
♥ 1 tl suolaa
♥ 0,25 dl sokeria (jos käytät ohjeessa banaania, voit jättää sokerin kokonaan pois)
♥ 0,5 dl juoksevaa margariinia
♥ 7 dl riisimaitoa (tai muuta sopivaa kasvimaitoa)
♥ 1 iso banaani soseutettuna tai 1,5 tl kananmunankorviketta (NoEgg)

Sekoita kuivat aineet kulhossa keskenään. Jos käytät kananmunankorviketta lisää myös se jauhojen joukkoon. Lisää riisimaito, juokseva margariini ja soseutettu banaani. Vispaa tasaiseksi taikinaksi. Jätä taikina rauhassa turpoamaan ainakin puoleksi tunniksi. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja kaada taikina pellille. Paista 225 asteisessa uunissa noin 20-30 minuuttia, kunnes pinta on saanut kauniin värin. Anna pannukakun jäähtyä hieman leivinliinan alla. Tarjoile esimerkiksi lakritsi-mansikkahillon ja kookoskermavaahdon kera!

# # # # #

3 thoughts

  1. Saana

    24.5.2017

    Kiitos reseptistä!

    Vastaa

    1. Ole hyvä ? Mukavaa, jos tuli teillekin tämä resepti käyttöön!

      Vastaa

  2. Juuso

    26.4.2020

    Kiitos hyvästä reseptistä, tullut tehtyä jo muutaman kerran. Banaanin korvasin Piltti Aurinkoisella.

    Vastaa

Reply